Ohjelmistoyrittäjä tarvitsi muuntautuvat tilat joissa on kasvunvaraa
Rahoitusalan ohjelmistoratkaisuja tarjoavan Exidion tilat kävivät pieniksi ja he muuttivat suurempiin tiloihin. Koon lisäksi Exidion perustaja ja toimitusjohtaja Timo Hämäläinen kertoo, että he hakivat toimitilaa, joka muuntautuu erilaisiin tarpeisiin. Tuotekehitys täytyi saada yhtenäiseen, isoon tilaan, jossa myös on kasvunvaraa. Muille työntekijöille pienemmät huoneet sopivat paremmin. Omat palvelimet taas tuli voida sijoittaa tilaan, jossa ilmanvaihto ja -kosteus pysyvät tasaisina. Kaikkiaan Hämäläinen kertoo nähneensä toistakymmentä tilaa.
”Hyviä tiloja kyllä oli, mutta ne olivat kustannuksiltaan aivan toista luokkaa. Tämä tila remontoitiin tarpeittemme mukaan. Saimme myös vaikuttaa miltä tilat näyttävät”, sanoo Hämäläinen. ”Intermediatorin kanssa yhteistyö sujui jouhevasti”, hän jatkaa.